Lapin yhteismetsä kasvaa
Lapin yhteismetsä kasvattaa liiketoimintaansa sekä lisäämällä metsäpinta-alaa että hankkimalla yhteismetsäosuuksia. Osakaskunnan varallisuutta hoidetaan ammattitaitoisesti.
Yhteismetsällä on nyt metsiä yli 5 000 hehtaaria. Metsät sijaitsevat pääosin Rovaniemellä, Kemijärvellä ja Meri-Lapin alueella. Lisäksi metsää on Kuusamossa, Kittilässä, Posiolla ja Ylitorniolla.
Olemme myös osakkaana Inarin, Sallan, Kemijärven, Kuusamon ja Varejoki-Kätkävaaran yhteismetsissä. Osakkuus merkitsee muun muassa tasaista, vuotuista tuloa Lapin yhteismetsälle.
Toimintaa ohjaavat yhteismetsälaki ja ohjesääntö
Yhteismetsien toimintaa Suomessa säätelee yhteismetsälaki (14.2.2003/109). Lain noudattamista valvoo Suomen metsäkeskus.
Jokainen yhteismetsä laatii oman hallintonsa ja toimintansa ohjenuoraksi ohjesäännön, jonka sisällöstä päättää osakaskunta. Ohjesäännöstä on melko tarkasti säädetty yhteismetsälaissa. Tutustu Lapin yhteismetsän ohjesääntöön .
